Maanantain Peippo paranteli tassuaan eikä tehty mitään, mutta tiistaina koipi näytti olevan jo siinä kunnossa että käytiin taajamalenkillä Hyvinkäällä. Melkein koko matka kuljettiin kävelyteitä ja kummatkin pennut saivat olla vapaana. Pupujakin nähtiin – tai kuka näki ja kuka ei – Peipon huomiokyky ei ihan vielä taida olla parhaimmillaan.   Loppulenkki kuljettiin eri teitä,  ja sen verran hyvin Peippo on leimautunut että malttoi vapaanakin mukisematta lähteä emäntänsä matkaan ja jättää Velmun isäntineen taakse.

Puolivälissä lenkkiä pysähdyttiin jäljestämään. Tällä kertaa Peipon jälki vaikeutui taas kunnon harppauksen kun se sai tehdä ensimmäisen serpentiininsä. Talloessa kurvit tuntuivat aika loiville, mutta ajaessa selvisi että aika tiukkaa mutkaa oli tullut tehtyä. Matkaa reilu 50 askelta, askelväli 10–15 senttiä.

Ekan kerran Peippo sai harjoitella myös "janaa", kun annoin sen itse etsiä jäljen reilun metrin päästä. Hyvin se lähti ajamaan, eteni sopivan reippaasti, ja kerran jäljen kadotettuaan teki hienosti töitä löytääkseen sen uudelleen. Tosi hyvä harjoitus!

Myös kotitottiksessa ollaan edistytty sen verran että nyt Peippis osaa seisahtua pelkällä käskyllä jos peruutan sen edellä. Oman liikkeen jatkumista se ei vielä tietty kestä. Myös noutoleikkiin ollaan saatu vahvistusta, tosin P mieluummin jäisi retuuttamaan noutamaansa patukkaa kuin vaihtaisi sen uuteen. Paikallamakuuharjoitukset etenevät myös ihan kivasti, tosin vielä pitää naksutella aika tiheään tahtiin.

* * *

Keskiviikkona jätettiin Selman kanssa viimeinen Hausjärven treenikerta väliin, ja paikkailtiin ekaa kertaa Nina Mannerin kisaryhmässä. Verkkalenkillä ukkonen jyrisi melkein päällä, mutta yksikään koirista ei reagoinut mitenkään, Peippokaan ei onneksi ollut kuulevinaan.

Harjoituksena oli 19 esteen hankalahko rata,  josta me jätettiin tekemättä kontaktit ja kepit. Rataaantutustuessa ei oikein ollut hajuakaan miten kaikki kiemurat olisi pitänyt ohjata, mutta kun pätkissä tehtiin niin saatiin aikaan onnistumisiakin. Vaikein paikka oli twisti putkelle, mutta sekin taidettiin saada sujumaan radalla jotakuinkin neljännellä yrittämällä. 

Radan loppupuolella piti hypätä muutamaa seuraavalle tunnille tulijaa kohti, ja ohjaajan  kipsiinmeno näkyi heti ohjauksessa. Kun odottajilla ei ollut koiria, Selma ei kuitenkaan reagoinut mitenkään.

Tosi hyvä treeni, ja hyvä kouluttaja! Ja huomatuksi tuli, että ollaan näköjään koko kesä tehty vähän liian helppoja harjoituksia – Selma kyllä menee sinne minne ohjataan, kunhan ohjaaja vaan pysyisi kartalla!

* * *

Torstaina paikkailtiin sitten Tiinan ryhmässä, paitsi että Tiina oli itse sairaana ja saatiin ainokaisen treenikaverin kanssa pähkäillä rataa ihan itse. Harjoitukseensa oli agirodun open class -rata, tosin vähän pienemmillä esteväleillä. Taas jätettiin kontaktit tekemättä, mutta muutoin tehtiin koko rataa kolmessa pätkässä.

Ainoa varsinaisesti päänvaivaa tuottanut kohta oli heti alussa. Selman kanssa se tehtiin vastakäännöksellä, mutta ehkä siihen olisi ollut joku järkevämpikin tapa. Pitää ensi viikonlopun jälkeen etsiä agirotuvideoita netistä. Ekalla kerralla kääntyessä Selma meinasi rähähtää aidan takana aika lähellä odottaneelle toiselle koiralle, karjaisulla onneksi palasi heti ruotuun. Lopuilla hypyillä varmistettiin että homma ei toistu. Iso samanikäinen narttu vastassa taisi olla Selmalle vähän liian kova pala.

Keppejä tehtiin sekä erikseen että radan osana, ja jippii, vihdoin Selma osaa tehdä ne kädellä huiskimatta – vain toiselta puolelta tosin, ja senkin ankaralla käskyttämisellä. Mutta siitä se nyt lähtee! Rengas oli radalla hyppysuoran keskellä, ja muutaman kerran hienosti tehtyään Selma alkoi mennä ketjun alta. Muutaman korjauksen jälkeen sekin sujui taas, kunhan en itse loitonnut sivusuunnassa liian kauas.

Treenituristina oli mukana Peippo, joka otti enimmäkseen katsomossa rauhallisesti, vaikka välillä intoutuikin haukkumaan ja vähän murisemaankin treenikaverillemme (koiralle siis, ei sentään ohjaajalle).

Kesän valoisimman yön tunnelmia kotikulmilla: