Ryhdistäytymisyritys sai aikaan ainakin sen, että muistuteltiin puolen vuoden tauon jälkeen mieliin tunnaria. Kolme hajutonta kapulaa ja yksi rasvalla kuorrutettu – nameina kun sattui olemaan oikein kunnon ihraklönttejä joista käsiin oli jäänyt reilu kerros öklöä töhnää. Ihan hyvä näin ekalla kerralla tehdä kapuloiden suhteen selvä ero, jos sitten jatkossa haisutellaan vähän vähemmän. Ja seuraava kyläilijä saisi kopeloida hajuttomat kapulat myös.

Huima aloitti vähän turhan korkeassa vireessä ja Huimamaiseen tyyliin räpelöi muitakin kapuloita kuin omaansa. Omansa se sentään toi eikä yrittänytkään lähteä kuskaamaan vääriä minnekään.

Tomppa sai tehdä saman homman sillä samalla Huiman kuolaamalla ihrakapulalla. Malttoi odottaa hienosti lupaa, haisteli kaikki kapulat läpi ja toi muihin koskematta omansa. Fiksu typykkä!   Ote kapulasta oli huono, se riiputti sitä toisesta päästä, mutta eipä ainakaan purrut. Ja pääasia nyt oli kuitenkin tuo erottelu, nouto tehdään sitten (toivottavasti) erikseen.

Huima pääsi lumityöhommiin ja Tomera sai vielä vähän tehdä jääviä. Ihrakimpaleet olivat sen mielestä superhyviä, ja se teki oikein innokkaasti ja onnistumisprosenttikin taisi huidella seisomisessa 90 prosentissa ja maahanmenossa 60 prosentissa... Ja tokihan Tomeraa sotki kun tehtiin niitä peräkkäin, mutta kun ei malttanut olla tekemättäkään.   Lisäksi tehtiin kerran luoksetulon pysäytys (ilman luoksetuloa), oli pelkällä suullisella käskyllä huippuhyvä.

Lauantaina Tomppa pääsi pitkästä aikaa viestiharjoituksiin, kun Pee ja Taika tulivat käymään. Onneksi tulivatkin, kun olo oli aika kuitti parin autotallin katolla vietetyn tunnin jälkeen enkä muuten olisi taatusti jaksanut lähteä sohvalta yhtään mihinkään... Nyt saisi kyllä lumentulo loppua tälle talvelle, että ehdittäisiin tehdä muitakin juttuja!

Taika aloitti, ja pakko myöntää että kevyt mudinrääpäle juoksee pehmeällä polulla paljon ketterämmin kuin honkkeli porokoira. Taika painoi tuulispäänä, tosin sekin läähätti jo ekan pätkän jälkeen.

Tomeralle tehtiin samanlainen harjoitus, n. 100 metriä ja päät jotakuinkin näkymättömissä. Intoa ja vauhtia riitti Tomerallakin, ja lyhyet odotusajat sujuivat hyvin. Beehen Peen kanssa matkatessa taisi tulla muutama stoppi kun Tomppa ei olisi oikein halunnut jättää aa-päätä.

Huima pääsi vieraiden lähdettyä myös vielä vähän tokoilemaan (luoksetuloa ja liikkeestä istumista) ja privaattilenkille - pitää antaa Huimankin tehdä osansa vaikka itseä kuinka väsyttäisi!

****

Sunnuntaina alkoivat rivitottikset. Kumpikin koira oli vähän kuutamolla, ja Tomeralle harjoitus oli ihan liian vaikea. Kun kaikki tekevät samaan aikaan samoja, kokonaisia liikkeitä, on pelivaraa vähän turhan vähän. Tomeran kunniaksi täytyy kyllä sanoa se, että vaikka se ei mitään osannutkaan, niin se ei ollut yhtään kiinnostunut muista koirista, eikä syönyt kentällä lojuneita pupunpapanoita kuin tauko-aikoina, eikä syöksähdellyt harkoiden perään.

Paikallamakuulla aloitettiin, onneksi sain Tomeran 12 koiran rivistöön reunimmaiseksi. Se makasi hyvin ja rauhallisesti vaikka takana lenteli harakoita ihan lähellä, ja etupuolelta purettiin aaltopeltitalleja. Mutta kun aika oli ihan liian pitkä (varmaan nelisen minuuttia ainakin), niin välipalkoista huolimatta Tomera nousi muutaman kerran. Ekan kerran se nousi parin minuutin jälkeen kun joku mies tuli ihan lähelle ottamaan valokuvia – ja eipä olla sen pidempiä ulkona otettukaan. Tomsku-raasu näytti ihan hämmentyneelle, oli selvästi ihan pihalla että mitä tässä nyt oikein pitäisi tehdä.

Sitten koko rivistö teki yhtäaikaisesti jäävät. Tomeran hommat menivät pieleen avuista huolimatta, mutta valmisteleva osuus oli muutamassa ekassa oikein hyvä. Kun kaikkia otettiin peräkkäin kaksi kertaa, alkoi seuraaminenkin jo vikoissa tökkiä. Tehtiin pari lopuksi itseksemme ilman sen kummempia seuraamisia ja loppuasentoja, ja sitten pakkasin Tompan autoon loppupalkalle.

_ _ _

Huima pääsi sitten kentälle, ja sekin yllätti lähtemällä mukaan kun kaksi vierasta koiraa alkoi viritellä keskenään leikkiä. Alkaakohan se jo dementoitua, eipä ole tuommoisia harrastanut.   Treenien loppupuolella se lähti vielä Jalon matkaan kun Jalo kulki hihnassa pois kentältä ihan meidän takaa. Jo on aikoihin eletty!

Ryhdistäydyttyään Huima aloitti pitkällä seuraamisella, ja sitä vähän häiritsi kun oltiin ihan peltihallien vieressä jossa ryminä ja pauke oli aika kovaa. Alkuun avitin sitä vähän, ja hyvin se alkoi sitten lämmettyään tehdä töitä, ja myös juoksuosuudet sujuivat hienosti, ja tällä kertaa ilman isompia edistämisiä. Perään tehtiin seuraaminen askelsiirtymillä, ja kun liikkeenohjaaja selitti samaan aikaan ummet ja lammet, askelten väliin jäi todella pitkiä taukoja. Pakko oli palkata ja vapauttaa Huima välillä – rajansa se on odottelullakin. Myös "harmaata aluetta" noissa treeneissä tulee harjoiteltua paljon, mikä sinänsä on ihan hyvä juttu.

Sitten tehtiin kaukoja; ensin ihan läheltä voi-kaukot, kauempaa avo-kaukot ja lopuksi vielä muutaman metrin päästä voi-kaukot. Aika ok. Odotellessa tehtiin myös luoksetulo, ei nyt lähelläkään täydellistä, mutta suht ok.

Treenit päättyivät tähän vähän aikaisemmin kuin piti, ja hain vielä Tomeran kentälle. Väkeä oli vähemmän, ja kun ei tarvinnut tehdä ohjatusti kokonaisia liikkeitä, sujui paljon paremmin. Kaukokäskyissä Tomera taas teki istumisen sijaan seisomista, mutta keskittyi muuten ihan hyvin. Kaksi paikallamakuuta, lyhyt välipalkalla ja pelkkä jättö. Kummatkin ok. Lelun kanssa seisomista ja maahanmenoa - seisominen tuppaa nyt vähän tökkimään. Lopuksi leikittiin vielä kunnolla haisulla.

Hiukan harmitti surkeat treenit, mutta ehkä tästä tuli hiukan lisää treeni-intoa? Toisaalta on ihan tyhmää olla harmissaan, jos Tomera ei osaa niin se ei osaa, minkäs se sille voi.

_ _ _

Illalla tehtiin vielä epäonnista metallin pitämistä kotona (Huima näytti mallia ja Tomera ei ihan tykännyt ), ja noutoa ulkona. Ulkona otettiin erikseen tuomista ja pitämistä, ja pari kertaa Tomera ehti jopa istahtaa ennen kuin tipautti kapulan suustaan. Vauhtinoutojen menovauhti oli hyvä, ote ok, ja paluuvauhtia entrattiin juoksemalla yhdessä.

Päälle paikallamakuuta.  Taas se ehti nousta ekalla kerralla, vaikka en pitkään makuuttanutkaan. Nyt on homma selvästi epävarmaa, pitäisi varmaan alkaa tätäkin harjoittelemaan.   Pari lyhyttä perään, ok.

*****

Iltalenkitys kummallekin erikseen – mitä luksusta! Huima pääsi kelkkailemaan (se on vähän turvallisempaa touhua Huiman kanssa...), ja Tomera pääsi takametsään hiihtämään. Sepä olikin rankkaa hommaa kun osaksi piti kulkea umpihangessa, mutta onneksi Tomppa on aika kova tyttö kiskomaan.   Ilta-iltalenkille vielä kummankin kanssa Veikkariin, ja sen jälkeen oltiin aika tyytyväisiä koko porukka.

Kun Tomera oli edellisen viikon treeneissä niin hyvällä mielellä, niin en malttanut olla ottamatta sitä treeneihin myös tällä kertaa. Ratoina oli vuodenvaihteen Hyvinkään möllirata kahteen osaan pilkottuna, tai ainakin vähän sinne päin. Estevälit olivat paikoin kummalliset, ja toinen puolisko aika mahdoton kun puomi oli poikittain juoksulinjan edessä.

Tomeran kanssa oltiin taas miniryhmässä – jos vaikka seuraavalla kerralla uskaltauduttaisiin jo korkeammille. Aloitettiin helpommalla ratapuoliskolla, ja sovellettiin sen verran että jätettiin yksi rataan lisätty takaakierto tekemättä ja mentiin se etukautta. Ekan kerran Tomera karkasi lähdössä ja teki ominpäin ekat esteet, ja niin vaikea sitä oli nyt pidätellä, että lähdettiin sitten matkaan jotakuinkin samaan aikaan.  Pieniä vaikeuksia meillä toki oli, mutta Tomppa teki innolla, ja sen kanssa joutui paikoitellen jo pinkomaan melkoista vauhtia! Rataa vahtinut apuohjaaja kehui että Tomera tekee hienot tiukat käännökset.

Toinen rata oli sitten se vaikea ja kummallinen, enkä ihan edes muistanut miten se meni. Puomi jätettiin keskeltä pois, ja muutenkin palkkasin Tomeraa muutaman esteen välein, mutta pätkittäin mentiin ihan hienosti. Oikeastaan enimmät takeltelut olivat ihan ohjaajasta johtuvia (mikä yllätys...),. Suski näki Tomeran ekan kerran, ja oli sitä mieltä myös, että Tompassa on kyllä potentiaalia.

Lopuksi nostin vielä Tomeran puomin alastulolle, ja kun namipurkki odotti kontaktilla, Tomeran fiilis ei laskenut yhtään. Suskin kanssa juteltiin vielä siitä mitä puomille kannattaisi tehdä, mitä sen kanssa on käynyt, ja miten olen aikonut opettaa kontaktit. Kyllä tämä tästä, kunhan muistan olla painostamatta Tomppaa ja saadaan kumpikin vähän varmuutta!

Tomera oli koko treenien ajan oikein iloinen ja tyytyväisen oloinen, ja odotusaikoina se makoili tyytyväisenä kontaktissa tai istui vierellä. Se on ollut nyt pari kertaa aivan kuin eri koira  kuin syksyllä kun se rillutteli omiaan ja teki kun oli "pakko".

Eilen oli lumityö-vapaa, ja kaiken sen lumen lappamisen lomassa koiratkin pääsivät vähän hankeen. Huima poseerasi uljaana:

Mutta Tomerasta ei taaskaan irronnut kuin läjä hupikuvia. Minkäs sille voi jos on vähän untamo:

Lunta alkaa olla niin paljon, että umpihanki-lenkit tuppaavat menemään enemmänkin uimiseksi. Hyvä puoli paljossa lumessa on se, että nyt Tomppaakin uskaltaa pitää takametsikössä irti. Sorakuoppien lähelle ei kyllä uskalla mennä kun hirvet tykkäävät liikuskella niiden liepeillä, ja hirven jäljille Tomera varmasti kaivautuisi vaikka hangen alta...

Haa – melkein-poseerauskuva Tomerasta (vähän yksinkertaisellehan se tässäkin näyttää...):

Nuohooja kävi myös vuosittaisella visiitillään, ja saapui melkein tuntia etuajassa juuri kun oltiin rämpimässä koirien kanssa metsästä pihalle. Arvelin, että Tomera ei syö heppua jos itse näytän ilahtuneelle vieraan tulosta ja mies pysyy rauhallisena. Olikin onneksi varsin kylmähermoinen mies – Tomera juoksi kohti pitäen kamalaa ououou-mölinää, ja tyyppi vaan seisoi tumput suorina. Tomera kävi haistamassa miehen kättä, heilautti häntää ja antoi olla. Sisätiloissa Tomppa seurasi nuohousoperaatiota minuutin verran ja painui sitten koisaamaan.

Harmillisen vähiin jäi koirien aktiviteetit vapaapäivänä kun melkein koko päivä meni lumihommissa ja ilta ratsastamassa. Ratsastukseen keli oli mitä mainioin kun auratun kentän päälle oli satanut parikymmentä senttiä uutta kevyttä lunta, ja orhikin meinasi kerrankin ihan villiintyä.

Tulevien iltojen harrastukset taitavat enimmäkseen pyöriä lumen ympärillä, kun pitäisi saada kiikutettua pois jokunen tonni katolta pudotettua lunta.

Käytiin Huiman kanssa poimimassa taas kaksi hyllyä Hyvinkään kisoista (onneksi ei tarvinnut kurjassa kelissä tuon pidemmältä lähteä niitä hakemaan).  Kisapäivä oli vähän kehno kun nitkautin selkäni edellisenä päivänä, ja vielä aamulla mietin että lähdenkö juoksemaan sen kanssa vaiko enkö lähde. Ja sitten tietenkin normaalin jännityksen lisäksi ahdisti että jos selkä meneekin taas kunnolla epäkuntoon.

Huimahan nokkelana tyttönä tietenkin huomasi että aika ankeaa on, ja oli epävarman oloinen kun lähdettiin ekalle radalle. Virittelytkin jäivät virittelemättä kun auto oli niin kaukana että piti juosta lähestulkoon suoraan radalle. Aika alussa oli keinu jolle tultiin hidasta vauhtia, ja siihen tyssäsi meidän matka. Huima jäi seisomaan puoliväliin, ja hyppäsi sitten alas. Toisella yrittämällä sain sen keinusta läpi (mikä oli ihan uskomatonta), mutta hyllyhän siitä tuli. Koiria oli niin paljon, että hylyn tullessa piti juosta suorinta tietä maaliin, tylsää. Huima oli kuitenkin maalilinjalla ihan riemuissaan kun tiesi saavansa Cesarit nassuun.   Jälkeenpäin huomasin vielä senkin, että olin antanut sille keinulla käskyn "kiipee", vaikka keinu on aina tähän saakka ollut "keinu". Liekö sillä ollut vaikutusta? Radan jälkeen käytiin sitten paikkaamassa se keinu lämmittelyradalla, ja sujuihan se.

Tuo eka rata oli muuten sen verran hankala, että yhtään nollaa ei tullut. Kaikki kolme palkinnoille päässyttä oli vitosia, ja hyllyjä tuli myös tosi monta. Harmi kun ei päästy jatkamaan rataa loppuun, olisi ollut tosi kiva nähdä miten oltaisiin siitä selvitty.

Toiselle radalle kasailin itseäni, eikä enää niin kovin jännittänytkään, joten se meni huomattavasti paremmin. Rata oli todella kiva, eikä siinä ollut mitään muuta vaikeaa kuin kovaksi kohoava vauhti. Muutama vaikeampi kohta (ja se keinu) mentiin hienosti, ja sitten taas radan helpoimmassa kohdassa aidasta ohi. Ja kun mennään Huiman kanssa jostain ohi, niin tullaan myös väärästä suunnasta takaisin. Kun oltiin jo loppusuoraa edeltävässä mutkassa, niin jatkettiin sitten vaan muina naisina loppu rata maaliin. Pakkohan tuohon oli olla tyytyväinen, yhtä pikku fibaa   lukuunottamatta nappi rata. Ja Huima puhkui hyvää tuulta ja omahyväisyyttä maalissa – se kun ei onneksi tiedä että pieleen meni.

Ei kai tässä muu auta kuin uutta matoa koukkuun vaan. Jospa kartturin hermotkin jossain vaiheessa vähän turtuisivat? Ja peukut pysyyn, että Tomerasta ei ikinä tule ihan yhtä ohjaajapehmeää...

*****
Selkäkin onneksi kesti yhtenä kappaleena, ja kun Huimakin oli loppujen lopuksi tokalla radalla oikein innokas, niin olisihan tuo voinut surkeampikin reissu olla. Lisäksi Tompasta tulee tätä vauhtia varsinainen kisakonkari ennen yhtäkään kisaa – hallissa oli taas niin väljää että otin sen pariin otteeseen sinne tokoilemaan. Tehtiin vähän askelsiirtymiä, seuraamista ja kaukokäskyjä, ja Tomppa keskittyi ihan loistavasti hälinästä huolimatta. Väsyyköhän se hommia tehdessään niin kovasti siksi kun se keskittyy niin täysillä?

*****
Illasta Tomera olikin sitten ihan tsippi, käytiin vielä Ledin kanssa tunnin lenkillä ja kahviteltiin päälle, ja  sen jälkeen Tomppa keskittyi loppupäivän vaan nukkumiseen. Huima pääsi vielä lenkin jälkeen puoleksitoista tunniksi vahtimaan lumitöiden edistymistä ja etsimään froliceja hangesta.

Tomera innostui huomatessaan pääsevänsä tällä kertaa Huiman sijasta treenaamaan, ja sen hyvät fiilarit onneksi jatkuivat radallakin. Ensimmäinen harjoitus oli meille juuri sopivan helppo, kunhan karsittiin ensimmäinen hyppy ja sitä seurannut puomi pois. Me mentiin Tomeran kanssa taas miniryhmään Simon kanssa, ja saatiin tehdä kaikessa rauhassa kun meitä oli vain kaksi.

Eka harjoitus tehtiin vain kaksi kertaa ettei Tomera hyydy, ja hyppy-putki-aa-hyppy-hyppy -juttu meni aika kivasti ja ihan hyvällä vauhdillakin. Ekalla kierroksella Tomera mietti ehkä sadasosasekunnin ennen aalle menoa, mutta teki sen sitten reippaasti ja vieläpä kontaktien kautta

Välissä tehtiin omin päin ihan kaksinkerroin taiteltua mutkaputkea, ja minirengasta. Ei ongelmaa kummassakaan. Sitten kun nostin renkaan maksikorkeudelle, Tomppaa alkoi vähän ahdistaa. Tosin voi olla että suurin osa ahdistuksesta johtui siitä kun Vanja karkaili Täplän luokse toisella puolella, ja Tomppaa taisi meno hirvittää. Saatiin me pari kertaa mentyä kuitenkin ihan oikeastakin reijästä läpi, ja sitten lopetettiin nopsaan ennen suurempia potutuksia.

Toinen harjoitus oli niin vaikea (jotain osia viime SM-radasta), että ajattelin etukäteen että me ei tehdä sitä Tomeran kanssa. Vaan tehtiinpä kuitenkin, ja kohtuullisen hyvillä mielin. Palkkasin Tomeraa muutaman kerran kesken rataa, mutta aika kivasti se teki kaikki koukerotkin. Nami oli kyllä ohjaavassa kädessä koko ajan helpottamassa, mutta aika hyvin nyhverö-Tomeralta kuitenkin! Radalla oli vaihteeksi myös pituus, okseri  ja pussi, joissa ei ollut ongelmia, vaikka pussilta piti vielä kääntyä 90° kulmassa seuraavalle esteelle. Toisella kierroksella tätä rataa Tomppa alkoi jo selvästi vähän hyytyä, ja lisäksi keskittymistä haittasi kun seuraavan ryhmän koirat alkoivat valua sisään radan vierestä.

Oltiin kuitenkin tyytyväisiä kaikki, ja kouluttajana ollut Tiina sanoi että Tomeraa haittaa kun en luota siihen. Totta mikä totta, joka hetki radalla odotan että Tomppa tekee tenän. Kerrankin sain kuitenkin kehuja ohjauksesta, teen kuulemma oikeita asioita oikeaan aikaan, ja Tomeraa helpottaa ohjauksen sujuvuus. Ja mikä parasta, ollaan kuulemma hyvä pari.   

Olin suunnitellut että vien Tomeran vielä treenien lopuksi puomin alastulolle, mutta en raaskinnut kun se oli ollut koko treenien ajan niin hyvillä mielin.

Treenien päälle käytiin vielä Huiman ja Tompan kanssa lenkillä Täplän ja Simon kera, ja onnistuineiden harkkojen jälkeen olikin piste iin päälle kun typykät käyttäytyivät niin hienosti. Täplän kanssa sujui hyvin, ja Simoa olisi kumpikin tahtonut vähän leikittää (eikä siitäkään onneksi ehtinyt tulla riitaa...). Ehkä se Tomera ei olekaan ihan niin kauhea?

Ei vaan kelit lauhdu, eikä niihin näemmä oikein edes totu. Koko viikko ollaan menty 30-45 minuutin lenkeillä (1/päivä ), onneksi Huima sentään on saanut kirmailla ne takametsässä irrallaan. Hyvinhän nuo silti pärjäilevät – ehkä asiaa auttaa että ovat olleet yhtä päivää lukuunottamatta tarhassa päivät. Kumpikaan ei ole näyttänyt illalla sisään haettaessa viluiselle, eikä kummallekaan ole tullut mitään paleltumiin viittaavaakaan. Ihan kiva että on ainakin Suomen ilmastoon sopivat koirat, vaikka emäntä ei ehkä ihan olekaan...

Eipä olla taas treenailtukaan yhtään, mitä nyt Tomsku on tehnyt vähän niitä iänikuisia keppejä ja hyppyjä. Kun sen laskee ulos ja sanoo sille taikasanan "treenataan" se loikkaa heti esteiden liepeille, ja joku päivä se sai ihan kunnon hepulinkin. Luulen että nuo lyhyet kotipihaharjoitukset on sille tosi hyväksi, vaan saas nähdä miten meidän käy tänään kun ajattelin viedä Tompan ihan oikeisiin treeneihin.   Hiukan on itsellä jo etukäteen tappiomieliala, pitäisi nyt koittaa asennoitua iltaan mennessä (mikäli nyt VR suostuu illasta minkäänlaiseen yhteistoimintaan...).

Kotona on ollut edelleen ihanan rauhallista, vaikka luulisi että toimeton Tomera puhkuisi energiaa ja häiriköisi Huimaa. Pitkään aikaan (kop kop...) ei ole ollut mitään rähinöitä, ja Tomera on melkein kokonaan lopettanut tunkemisen ja Huiman kiilailun. Varmaan osansa hormoneilla, mutta ihan taatusti auttaa myös se että Tomera on saanut edelleen paljon vähemmän huomiota. Ah, mikä ihana rauha!

Ai niin, ollaanhan me Tompan kanssa joka ilta vähän revitty vanhaa tumppua ja tehty siinä ohessa istumista, maahanmenoa ja seisomista. Kertaakaan ei ole vetäminen sattunut, ja asennotkin sujuu välillä.

Oltiin illalla Ledin kanssa lenkillä, ja sen jälkeen käytiin vielä pakkasta uhmaten vähän tokoilemassa Veikkarin päiväkodin parkkipaikalla.

Huima teki pari luoksetuloa (eka palkka seisomisesta, päälle koko liikkeenä), vähän seuraamista ja liikkeestä istumisen.

Tompalle seuraamista, askelsiirtymisiä, eteen perusasentoon ja sivulle perusasentoon. Tomppa teki varsin hyvällä ilmeellä, tosin palkkasin ja kehuin sitä ruhtinaallisesti. Nyt se on älynnyt tosi hyvin askelsiirtymien logiikan, ja siirtyy perässä aika pontevasti. Ainoa kauneusvirhe oli kun Tomppa hamusi kättä suuhun pari kertaa – lienee peräisin imutusharjoituksista. En kiinnittänyt siihen mitään huomiota, luultavasti moinen jää pois nopsaan.

****

Tomera kävi myös pitkästä aikaa puntarissa, ja ikävä kyllä emäntäkin siinä samalla. Lihotaan nyt  näköjään molemmat samaa tahtia, Tompalle on tullut marraskuusta kivasti painonlisäystä 14.6 kilosta 16.2 kiloon. Ja on sille ilmestynyt pienet sievät lihaksetkin.

Perjantain agi-treeneissä oli taas koulutusohjaaja-harjoittelijoiden tunti. Ekalla radalla jouduttiin Huiman kanssa heti tositoimiin, kun ratana oli kolmentoista hypyn ja neljän putken hässäkkä, jossa tuli lisäksi useampi aidan takaakierto. Hypyt olivat aika korkealla, joten Huiman fysiikkakin joutui pyörityksessä varmasti aika koville. Ahtaat estevälit ja hankala ohjaus takasivat että vauhtiin ei oikein päästy koko radalla.

Koskaan ei varmaankaan ole myöskään ollut noin vaikeasti muistettavaa rataa, kun hyppyjä piti kiertää sieltä sun täältä ja muistaa oikean järjestyksen lisäksi kaikki takaakierrettävät. Lisänä sopassa oli vielä yksi "hämäyshyppy", josta koirat piti saada kuljetetuksi ohi.

Vaikeusasteeseen nähden meiltä meni ihan hyvin, vaikka unohdinkin radan parissa paikassa, ja lisäksi Huimalta humpsahti joku takaakierto väärältä puolelta, ja hämäyshypyn ohitus meni luonnollisesti pieleen. Rata tehtiin kokonaan kerran, ja paikattiin lisäksi paria kohtaa.

Jenni oli vahtimassa harjoittelijoita, ja kommentoi että takaaleikkausten ja turhien odottelujen sijaan kannattaa aina tehdä valssi. Eli aina koiran edellä valssataan, ja jos koira on edellä tai etenee lujaa, takaaleikkaus. Varsin hyvä neuvo!

Toinen rata oli onneksi helpompi ja tosi vauhdikas. Estevälit olivat pitkät ja kuvio aika simppeli, tosin vauhdista johtuen onnistuttiin siinäkin kämmäämään. Huima tykkäsi radasta kovasti - siitä on kivaa kun saa juosta kartturin kanssa yhtä matkaa niin lujaa kuin kintuista lähtee. Itsestäkin oli hyppyhässäkän päälle ihanaa kun sai juosta täysillä tarvitsematta arpoa seuraavaa estettä.

****
Tompan kanssa tehtiin agitreenien jälkeen pari tokojuttua hallin parkkipaikalla. Vetoleikkien kanssa ei ole ollut monen moneen viikkoon mitään ongelmaa, joten kuvittelin jo että vaiva olisi ollut ohi, mutta taas Tomppaan sattui melkein heti kun sai patukan suuhunsa. Tällä kertaa se teki taas niin, että veti aika hiljaa, päästi patukasta irti, ja siinä metrin päässä ulvahti ja pomppasi taaksepäin. Eikä enää halunnut tulla lähellekään patukkaa.    Mikähän piru sitä oikein vaivaa, kun sitä satttuu senkin jälkeen kun patukka ei ole enää suussa? Nielutulehdus?

Pakattiin sitten patukka autoon ja jatkettiin namin kanssa. Tehtiin pari pätkää kerrassaan upeaa seuraamista, ja muutama liikkeestä maahanmeno ja seisominen. Tomppa oli aika fiiliksissä, harmi kun namit loppuivat tähän.

****
Lauantaina ajeltiin Sastamalaan ja takaisin. Ei ehditty treenata, mutta käytiinpä ainakin pitkä lenkki jäällä. Huimakin suostui jäälle ihan mielellään, ja näytti tykkäävänkin spurttailusta kunnes mentiin sen mielestä liian kauas selälle. Siellä se jäi seisomaan paikalleen ihan sen näköisenä, että karauttaa kohta rantaan, joten piti ottaa se kiinni siksi kunnes sen mielestä homma oli taas turvallista :-)  Kummankin piti käydä kieriskelemässä jokaisen jäätyneen avannon päällä, mikähän niissä vetää?

****
Sunnuntaina käytiin viemässä Huiman kanssa naapurin papalle tuoreita sämpylöitä. Huima oli riemusta ratketa kun luuli pääsevänsä kylään, ja kun sitten jäätiinkin vain pihalle vähäksi aikaa juttelemaan, se piipitti pettyneenä. Huimasta kyläily on ihanaa. Jostain kumman syystä Tomera jäi tästä reissusta kotimieheksi...

Kummankin kanssa käytiin lisäksi uimakuopalla lenkillä, ja meno oli aika kamalaa kun kumpikin oli irti yhtäaikaa ja metsä pullollaan jälkiä. Molemmat herkuttelivat kaadetun peuran teurasroiskeilla minkä ehtivät - kummallista kun tuommoisesta Tomppa ei ole moksiskaan vaikka taatusti ehti apajille ensimmäisenä.

Takaisin palaillessa meinattiin koko poppoo saada sydänkohtaus, kun vastaan pyyhälsi jättiläismäinen nöffi karvat hulmuten. Koitin vähän toppuutella sitä tulemasta lähemmäs, mutta kun huomasin että se on lauhkea kuin lammas, niin luovutin. Kun kulman takaa tuli toinen samanmoinen, pulssi nousi taas kattolukemiin - 160 kiloa kohti laukkaavaa lihaa on vähän liikaa, vaikka olisivat kuinka lempeitä otuksia. Onneksi toinenkin hirviö oli uros, ja myös ihan kiltti.

Kolossien emäntäkin ehti tässä vaiheessa vihdoin paikalle, ja päätin vapauttaa kuonopannassa kärvistelleen Tompankin reiluuden vuoksi. Vaikka nöffit olivatkin selvästi hyvillä aikeilla liikkeellä, kumpaakin pientä porokoiraa pelotti. Huima luimisteli, mutta oli selvästi myös kiinnostunut pojista ja otti vähän leikkiasentojakin, kun taas Tomppa (yllätys yllätys...) oli kiinni minussa ja teki muutaman nopean hyökkäyksen uteliaampaa nöffiä kohden. Onneksi se oli ihan oikeasti kiltti!

Tomppa näköjään käyttäytyy vieraita pelottavia koiria kohtaan ihan samalla tyylillä kuin ennenkin – hyökkäys on paras puolustus. Taitaa tämäkin liittyä sen terävyyteen ja puolustushaluun, kurjempi juttu vaan, että se tuolla systeemillä kerjää kyllä verta nenästään.

No, ihan kokonaan tuosta käytöksestä ei voi Tomeraakaan syyttää, sillä raukalla on ollut kyllä ihan liian vähän leikkikavereita. Melkein kaikki kaverikoirat ovat sen verran vanhempia, että eivät jaksa tuommoisen räkänokan kanssa leikkiä, ja nyt taidetaan olla jo siinä iässä, että uusista tuttavuuksista on Tomeran luonteella turha haaveilla.

****

Sunnuntai-iltana Tompan kanssa tehtiin parit kepit ja hypyt, seuraamista, sekä muutama luoksetulo pysäytyksellä ja ilman. Palkkasin pysähdyksistä narupallolla, mutta onnettomien vetohommien seurauksena Tomppa päätti ottaa varman päälle ja leikki lelunsa kanssa itsekseen. Hiukan menee hankalaksi palkkaaminen jos treenikaveri palkan saatuaan ottaa ja häipyy...  Huiman kanssa luoksetuloa ja seuraamista.

Maantai-aamuna kummallekin pari tokoliikettä. Huima aloitti kaukoilla (rapulla) ja luoksetulolla. Huima on nykyään ihan aina innokas tekemään hommia, vaikea kuvitella että sillä on joskus taannoin ollut motivaatio-ongelmia!
Tomppa aloitti myös kaukoilla, ja edelleen se tuppaa tarjoamaan helposti seisomista. Teki se sitten sarjan istu-maata ja toisen seiso-maata ihan kunnialla. Kaikki muut vaihdot sillä on aika hyvät, mutta seisomisesta maahanmenon kanssa pitänee olla varuillaan. Päälle vielä pari suoraa luoksetuloa.

Kun ei kerran harrastetakaan, pitää blogia täyttää muilla jutuilla.

Mummukoirakin on ollut joskus ihan pienen pieni:

Jos käännän selkäni, enkä näe sitä, se varmaan katoaa:

Tänä aamuna mittari näytti -19°, ja piti vähän miettiä että minne koiria sijoittelisi. Tomppa menee aina mielellään tarhaan eikä näytä ikinä palelevaiselle, joten se sai jäädä ulos, ja kylmänarka ja mukavuudenhaluinen Huima jäi sisään. Huima-raukka luuli varmaan pissareissulla joutuvansa päiväksi ulos, joten se ihan tanssahteli riemusta kun huomasikin pääsevänsä takaisin sisään lämpimään ja pehmeälle sohvalle.

Aamutoimissa pitäisi jotenkin saada hiukan ryhdistäydyttyä, kun huomasin että joulun jälkeen ei olla käyty kertaakaan aamulenkillä    Koiratkin ovat niin tottuneet siihen jo että hoitavat asiansa pihan perällä vuorotellen pikaisesti ja kipittävät takaisin sisään. Edes Tomera ei ole kertaakaan jäänyt haaveilemaan ulos tai lähtenyt jänön jäljille - tosin olen kyllä  vauhdittanut niiden sisääntuloa namitarjoilulla.

Harrastusrintamalla ei mitään uutta. Alkaa jo potuttaa tämä hartaasti odotettu kunnon talvi, josta tuli jo vähän liiankin kunnollinen.   Onneksi huomenna päästään taas Huimiksen kanssa lämpimään agihalliin.

Taas näköjään näitä päiviä kuin ei ole olevinaan mitään järkevämpääkään puuhaa kuin syvällisten mietiskely.   Koska Tompan nuppi niin kovasti välillä pistää askarruttamaan, lueskelin luonnetestin tulkintaohjetta. Ja tällaisiä johtopäätöksiä pikku Viirupäästä tuli tehtyä:

Kaikki lainaukset (kursiivilla): http://www.dogsports-online.com/lte/saannot.htm (Jorma Lankinen 1998-2002)

Terävyysaste on kääntäen verrannollinen ärsytyskynnyksen korkeuteen. Mitä vähemmän ärsytyksiä tarvitaan ja mitä lyhyemmässä ajassa ne herättävät aggression, sitä matalampi on ärsytyskynnys ja sitä korkeampi terävyysaste. Terävyydessä kynnyksen korkeus vaihtelee sen mukaan, missä koira on joutuessaan uhatuksi. Jopa koiran mieliala vaikuttaa tulokseen.

Hyvin väsynyt, erittäin nälkäinen tai seksuaalisesti kiihoittunut koira on melkein aina helpoimmin ärsyyntyvä ja alttiimpi hyökkäämään. Terävyyskynnys näyttää usein olevan riippuvainen toimintakyvyn suuruudesta siten, että mitä suurempi toimintakyky, sitä korkeampi terävyyskynnys.

Päinvastainen yhdistelmä on kuitenkin yleisempi niin että vähemmän toimintakykyisillä koirilla on myös pienempi terävyyskynnys. Tästä huolimatta em. toimintakyvyn ja terävyyden riippuvuussuhde on olemassa. Se on melko helposti selitettävissä. Toimintakykyinen koira ei pelästy helposti ja koska juuri uhatuksi tulemisen tunne yleensä laukaisee terävyysreaktiot on luonnollista, että toimintakykyisen koiran terävyys on harvoin suuri.

Tässä ei pidä arvioida vain terävyyden suuruutta vaan myös sitä, miten helppoa tai vaikeaa on koiran luopua epäilevästä asenteestaan. Palautumiskyvyllä tarkoitetaan sitä, että koira luopuu epäluuloisuudestaan heti, kun sen aiheuttanut ärsyke puuttuu. 

Mitä matalampi ärsytyskynnys ja korkeampi terävyysaste koiralla on sitä heikompi ja lyhytaikaisempi ärsytys herättää koirassa terävyyden.

Terävyys +2 suuri (toivottavasti) ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua.
Tompan terävyys on suurimmillaan kotona, sillä on matala terävyyskynnys ja se kokee helposti tavallisiakin juttuja uhkana (lapset, vieraat, kotona kuuluvat kolaukset ym.). Palautumiskyky ei liene kovin nopea, ja hyvinkin voi olla että tuo on Tompan kohdalla paikkaansapitävää, että suuri terävyys merkitsee puutteita toimintakyvyssä? Muistaakseni myös Huima sai luonnetestistä terävyydestä arvion “suuri”, mutta Tomera on kyllä tuplaterävä Huimaan verrattuna. Tosin Huimalla tuo taisi tasaantua vähän iän myötä.

Puolustushalu vaihtelee tilanteiden, ympäristön ja koiran tunnemielialojen mukaan. Kaikkein kiinnostavinta on koiran käyttäytyminen tilanteissa, joissa uhan aiheuttavat tuntemattomat henkilöt.
Koirilla, joilla on suuri terävyys, on myös suuri puolustushalu, ja koirilla, joilla on pieni terävyys, on pieni puolustushalu. Olisi helppoa, jos voitaisiin tyytyä tähän päätelmään, sillä silloin voitaisiin poistaa koko puolustushalun arvostelu ja arvostella vain koiran terävyyttä. Mutta se ei riitä. Halutaan nähdä koiran käytös silloin, kun sen terävyys on noussut sellaiselle tasolle, että sen on jollain tavalla purkauduttava. Kuten aikaisemmin mainittiin, voi terävyys yleensä purkautua kahta tietä: joko hyökkäyksellä uhan aiheuttajaa kohden tai paolla sen läheisyydestä.

Yleisenä sääntönä puolustushalun suuruuden määrittelemiseen pätee, että mitä useampia ja voimakkaampia ärsytyksiä tarvitaan hyökkäyksen purkautumiseen - loppuun suoritettuna tai vain aloitettuna - sitä vähäisempi on puolustushalu. Vastaavasti puolustushalu on sitä suurempi, sitä vähäisemmät ärsykkeet laukaisevat hyökkäyksen.

Ero hillityn ja hillitsemättömän hyökkäyksen välillä näkyy melkein aina parhaiten, testaajan lopettaessa hyökkäyksen. Jos koira heti lieventää hyökkäystään tai lopettaa sen täysin, se ei ole voinut toimia tasapainottomasti. Mikäli koira jatkaa hyökkäystä yrittäen purra ja osoittaa selvää aggressiivisuutta, voimme varmasti todeta hyökkäyksen olevan hillitsemätön. Yksinomaan se, että hyökkäys tapahtuu nopeasti, ei tee hyökkäystä hillitsemättömäksi. Voi olla kyse temperamentista. Määrätietoisen raivoisaa hyökkäystä, josta puuttuu aggression piirteet, ei myöskään voida pitää tasapainottomana puolustushyökkäyksenä. Tällainen hyökkäys johtunee suuresta taisteluhalusta.

Puolustushalu  +3 kohtuullinen, hillitty
Taitaa korreloida tämäkin terävyyden kanssa, ja luultavasti Tompan reaktio on helpommin hyökkäys kuin pako? Ja eiköhän Tomppa ainakin lievennä hyökkäystään kun uhka loppuu, eli hillityksi arvioidaan tämä.

Taisteluhalu.
Eloisan ja temperamenttisen koiran taistelureaktiot voivat siten tulla esiin nopeampina ja ponnekkaampina kuin ne todellisuudessa ovat. Myös puolustushalu voi lisätä taistelukäyttäytymistä.

Taisteluhalu +2 kohtuullinen
Itsellä menee näemmä toimintakyky ja taisteluhalu sujuvasti sekaisin, mutta tämän kohdan voisi arvioida niin päin, että taistelutahtoa löytyy, ja toimintakykyä kenties puuttuu? Puolustushalulla ja temperamentilla lienee Tompan tapauksessa merkityksensä.

Temperamentti.
Koiran kyky sopeutua nopeasti ja hyvin uusiin tilanteisiin ja ympäristöihin riippuu temperamentista. Suurin osa hyvin sopeutumiskykyisistä koirista kuuluu vilkkaiden ryhmään. Yksi selitys siihen lienee se suuri tarkkaavaisuus, joka liittyy viikkauteen, ja joka saa aikaan sen, että nämä koirat vastaanottavat nopeammin useampia uuteen ympäristöön kuuluvia ärsykkeitä ja tottuvat niihin ja niiden merkitykseen.

Temperamentti  +2 kohtuullisen vilkas
Tomppa on ihan hyvä sopeutumaan, ja se bongailee kyllä asioita. Ei kylläkään niin paljon kuin Huima, joten +kakkoseksi menköön. Ja niin, Tompan ei yleensäkään tarvitse olla tapahtumien keskipisteessä,  esimerkiksi jos meillä on vieraita - koirallisia tai ei - Tomppa voi vallan hyvin uinailla omissa oloissaan.

Hermorakenne.
Hermorakenteella tarkoitetaan näissä ohjeissa koiran synnynnäistä niin kutsuttua heikko- tai vahvahermoisuutta sellaisena kuin se tulee ilmi koiran syystä tai toisesta joutuessa voimakkaisiin ja vaihteleviin sisäisiin järkytystiloihin. Ennemmänkin kuin alttiutta luonnottomaan ärsyyntymiseen tarkoitetaan kykyä hallita jännitystiloja ilman luonnotonta uupumusta, hysteriaa tai muita selviä merkkejä romahtaneesta sisäisestä tasapainosta.

Edellytys jokin mielentilan tai teon määrittäminen hermostuneeksi, on reaktioiden pitäminen epänormaaleina suhteessa ärsykkeiden, ja niiden tunnusomaisten oireiden on oltava edellä kuvattujen kaltaisia. Toisaalta sisäisiä jännitystiloja ja tekoja ei voi tämän perusteella luokitella hermostuneiksi, mikäli ne voidaan luokitella luonnollisiksi suhteessa vaikuttavien ärsykkeiden laatuun ja voimakkuuteen ja/tai jos erityiset hermostuneisuuden oireet puuttuvat.

Hermorakenne  +1 hieman rauhaton
Tomppa suhtautuu asioihin yleensä lungisti, lukuunottamatta noita juttuja jotka se kokee uhkaaviksi. Se ei kuitenkaan pelkää ääniä/laukauksia tai liikennettä/tungosta. Se ei piippaa tai hauku kärsimättömyyttään, ja odottelee aina hiiren hiljaa häkissään vaikka ympärillä olisi kovakin härdelli ja haukku. Parissa agitreeneissä Tomera on ilmentänyt kyllä hermostuneisuutta väsähtämällä ihan totaalisesti, ja joskus se on pyrkinyt syliin turvaan lapsilta. Voisi kuitenkin kuvitella Tomeralla olevan paremmat hermot kuin Huimalla (+1).

Luoksepäästävyys
Koira on luoksepäästävä, kun se mielellään ja oma-aloitteisesti hakeutuu muidenkin tapaamiensa ihmisten seuraan kuin ohjaajansa. Luoksepäästäväksi täytyy luonnollisesti kutsua myös sellaista koiraa, joka ei tutustu ihmisiin oma-aloitteisesti, mutta sallii tutustuttaa itsensä heihin. Tutustumisella ei tarkoiteta sitä, että koira vain lähestyy ihmistä haistellakseen tätä, vaan että se myös ainakin pyrkii ystävyyden jatkamiseen. Luoksepäästävä koira antaa usein melko mielellään suhteellisen tai täysin vieraitten ihmisten silittää itseään. Jälkimmäinen koskee tosin lähinnä hyvin luoksepäästävää koiraa ja liioitellun mielistelevää koiraa.
Luonnetestin arvostelutaulukon kohtaan VIII on otettu luoksepäästävyyden lisäksi joitakin muita ominaisuuksia, etupäässä hyväntahtoisuus ja pidättyvyys. Ennenkuin jatkamme, on selvitettävä, mitä hyväntahtoisuudella tarkoitetaan. Hyväntahtoinen on koira, joka osoittaa hyökkäävyyttä vain uhkaavissa tilanteissa. 

Hyväntahtoisuus riippuu paljolti koiran terävyydestä. Terävän koiran tarkkaavaisuus pieniäkin uhkaärsykkeitä kohtaan aiheuttaa sen, että se erehtyy useammin kuin vähemmän terävät koirat ja siksi se on itse asiassa laskettava pidättyviin. Vähemmän terävä koira tarvitsee voimakkaampia uhkaärsykkeitä joutuakseen puolustusmielentilaan. Se ei siksi kovin helposti pidä ympäristönsä liikkeitä ja asenteita puolustautumlstoimenpiteitä vaativina.

"Koira, jolla on taipumus aggressiivisuuteen ja joka osoittaa sen selvästi, on myös avoin".

Luoksepäästävyys  +2 luoksepäästävä, hieman pidättyväinen
Paikka- ja tilannesidonnaista onpi tämä. Kotona ne vieraat eivät taatusti sanoisi Tomppaa luoksepäästäväksi tai hyväntahtoiseksi. Tosin vieraat miesvieraat (lähiaikoina x 2) otetaan pienemmällä rähinällä vastaan kuin vieraat naisvieraat (myös x 2). Johtuisiko siitä että naiset (jotka eivät ole olleet koiraihmisiä) ovat osoittaneet pelkoa?
Jos vieras ihminen tulee kadulla silittämään, olen Tompan suhteen vähän varuillani. Treeneissä se on aina vieraidenkin kanssa hyväntahtoinen, luoksepäästävä ja avoin. Tutumpien ihmisten liiveihin Tomppa ui mielellään, ja joidenkin vieraampienkin. Hiukan hämärää, mutta tuo terävyys/puolustushalu taitaa taas sotkea.

LISÄKSI:
Kovuus +1 hieman pehmeä
Ohjaajapehmeys voi hiukan hämärtää tätä juttua, mutta eiköhän se Tomera tähän kategoriaan menisi?

Toimintakyky -1 pieni
Tämän voisi veikata menevän miinukselle. Jos tulee tiukka paikka tai Tomera on epävarma tai sitä painostaa, se lakkaa toimimasta. Epävarmuus iskee aika helposti, eikä toistoja parane tehdä kovin paljoa.

Laukausvarma

YHTEISPISTEET: 113 p.
Tämmöistä arvion mukaan tällä hetkellä, pitänee arvailla näitä uudelleen vielä ennen testiin menoa! Ihan kakarahan tuo on vielä, joten luultavasti ajan myötä omaankin arvioon tulee muutoksia. Oma osansa tämänhetkiseen arvioon (ainakin puolustushalun ja terävyyden kohdalla) lienee myös muutolla keskelle metsää (taajamassa Tomppa ei vielä ollut ihan noin kova vahtimaan) ja ehkä myös lauman hajoamisella? 

Perjantaina oli agilitytreeneissä koulutusohjaaja-harjoittelijoiden pitämät treenit. Eka rata oli tosi kiva putki-hyppy -hommeli, vaikkakin sullottu tosi ahtaalle alueelle ja ihan koirahäkkien viereen. Huiman kanssa sujui aika kivasti, ja olin tyytyväinen omaan ohjaussuunnitelmaani (apuja kun ei tällä kertaa kauheasti tullut kummaltakaan harjoittelijalta...).

Toka rata oli pidempi, ja takakurvissa piti vähän varoa ettei olla hypyllä samaan aikaan kun toisen radan koirat hyppäävät vastaan. Estevälit olivat paikoin kovin pitkät, ja se toi hommaan selvästi haastavuutta. Vauhti nousi vähän liikaa, ja varsinkin lopun
             I  
_    
                       I       -aitakuvio tahtoi mennä pipariksi kun en meinannut saada Huimaa millään käännettyä. Lisäksi ekalla kierroksella oli kepeillä ongelmia - aika huolestuttavaa.

Ihan kivat treenit kuitenkin, ja vaikka ratojen rakentamiseen meni tuskastuttavan kauan aikaa, niin saatiin tehtyä ihan tarpeeksi. Lopuksi ehdittiin ottaa Huiman kanssa vielä vähän takaakiertojakin itseksemme.

**********

Sunnuntaina repäistiin ja pihatokoiltiin hiukan. Huima aloitti tekemällä ihan loistavan ruudun, ja sitten otettiin muutama luoksetulon pysäytys perään. Tällä kertaa muistin pysäyttää sen käsimerkillä, ja se toimi ihan hyvin. Palkka seisomisesta, ja sitten vielä siitä suoraan maahanmeno, jota se ennakoi. Ja Hui oli taas ihanan tohkeissaan siitä että pääsi tekemään pari liikettä.

Tomsku juoksi oman vuoronsa alkajaisiksi suoraa päätä ruutuun, jossa se sitten piti tietty käydä palkkaamassa. Kiva jos ruutu on sen mielestä noin kiva, vaikka ei ollakaan tehty sitä(kään...) varmaan pariin kuukauteen. Varsinaisella ruutuunlähetyksellä se sitten laukkoi ruutuun, ja käskystä pysähtyi hienosti seisomaan.

Sitten otettiin monen kuukauden tauon jälkeen noutoa. Hyvä muisti sillä on, ongelmaa ei ollut muussa kuin odottamisessa, kerran se pääsi varastamaan kapulalle, ja sen jälkeen pidin sitä sitten pannasta kiinni. Laukalla meni, laukalla tuli, eikä juuri suukaan käynyt. Luovutus ei näemmä vielä onnistu kapulan kanssa, tehtiin sitä erikseen ja kaksi kertaa sain kapulan siepattua siltä istuma-asennossa ennen kuin tipautti tai nousi. Lopuksi tehtiin vielä hyppynouto (luonnollisesti ilman sitä luovutusta).

Kaukoja rapulla; vaihdot menee hyvin, mutta hiukan oli epävarmuutta ilmassa. Pitää muistaa pitää sarjat lyhyinä ettei mene läskiksi tämä homma. Välillä se tahtoo arpoa seisomista sinnekin minne se ei kuulu, vaikka sinänsä ihan kiva että se on sille mieluinen vaihto – varsinkin kun se tekee sen teknisesti aika hyvin. Takapalkalla tehtiin tämä, sen se on oppinut aika hyvin eikä juuri hötkyile.

Lopuksi seuraamista. Jos kaikki muu menikin aika hyvin, niin tämä ei sitten kyllä sujunut. Tosin aloitin pitkän tauon jälkeen ihan liian vaikealla, eli vähän pidemmällä palkattomalla seuraamisella, ja siitä 3 x Cesar-palkka. Kovin oli epävarmaa meno, tosin kolmannella kerralla se jo osasi vähän odottaa palkkaa ja innostui vähän enemmän. Pitää nyt ottaa tehokuuri tätä hommaa superpalkoilla.

*********

Päiväunien jälkeen tehtiin vielä Tompan kanssa vähän keppejä ja yhdellä hypyllä takaakiertoja. Hiukan laiskanpulskeaa touhua, mutta ihan hyvin kuitenkin sujui. Kepit alkavat sujua taas tauon jälkeen, harmi kun ei niitä saa ennen kevättä suoristettua/lisättyä yhtään. Myös takaakierron se tajuaa aika hyvin, vaikka tietenkin se pitää aika tarkasti sinne taakse ohjata.

********

Tuon enempää ei viikon aikana treenailtu, vaan josko tästä kevään myötä vähän piristyttäisiin. Lisäksi oltiin  viikolla kerran vetohiihtämässä niin, että Huima juoksi edellä jäniksenä ja Tomppa veti. Mentiin aika lujaa.   Tomsku pääsi myös hiihtämään Klaukkalassa sukuloidessa, irti sitä ei uskaltanutkaan laskea ollenkaan kun Tuike oli hoidossa eivätkä typykät näyttäneet oikein löytävän yhteistä säveltä. Huima sen sijaan näytti taas mistä on Lecibsin kiltit siskokset tehty - kun Tuike jäykisteli sille ja painoi tassulla sen niskaa, Huima vaan käänsi päänsä pois. Ei huvita mummua tappelujutut.

Tomppa on ollut kotosalla huomioimattomuuskuurilla. Ei sentään millään jääkaudella tai sen semmoisella, kunhan on ollut vähän vähemmällä lääppimisellä. On vaan niin vaikeaa olla huomioimatta sitä, kun se osaa kyllä tunkea itsensä iholle ja muutenkin joka paikkaan ensimmäiseksi. Jos asiaa ei koko ajan tiedosta, niin oma käsi eksyy ihan vahingossa rapsuttelemaan sitä. Huima on saanut nyt sitten Tompankin rapsut – on se hyvä että on joku jota voi hyvällä omallatunnolla pitää hyvänä niin paljon kuin huvittaa.

Tosi rauhallista meillä on sitten ollutkin. Koirat ovat olleet joka paikassa kuitenkin kimpassa, kun en näe että niiden erillään pitämisestäkään olisi ainakaan mitään hyötyä, luultavasti toisin päin. Paremminkin koitetaan vahvistaa nyt meidän laumahommelia. En tiedä johtuuko tuosta Tompan huomioimattomuudesta vai mistä, mutta se on ollut metsälenkillä ja muutenkin tosi kilttiä tyttöä viime päivinä (koitti se tosin syödä viikonloppuna käyneet kyläilijät, mutta se on eri juttu se ...)

Eilen oltiin Rudyn kanssa ulkoilemassa Hikiällä. Sorakuopalle oli aurattu ehkä kilometrin mittainen lenkki, jota paarustettiin sitten useampaan kertaan ympäri. Alkulenkistä poroset piipahtivat lyhyellä omalla reissulla, mutta loppuajan pysyttelivät kiltisti näköpiirissä. Tai kiltisti on ehkä vähän väärä sana kuvaamaan Tompan toimia...

Rudy oli yhtä ihastunut Huimaan kuin aina ennenkin, ja kun se parin kiepin jälkeen alkoi liehittelemään Huimaa ihan tosissaan, sai Tomera the Bitch siitä raivarit. Muutama matsi ehti tulla ennen kuin uskoin että Tompan vapaana lenkkeilystä ei tule mitään, ja senkin jälkeen pidin sitä lyhyellä hihnalla, ettei se kilahda taas. Tomeran ärsyttävien asioiden listalle saa siis lisätä Huimasta tykkäävät urokset.    Onneksi meitä oli tällä kertaa kaksi erottelemassa koiria toisistaan, kun Huimakin oli ihan sitä mieltä että tekee Tomerasta selvää.

Salaa toivon, että koirille tulisi matsi yksin tarhassa ollessaan, ja että Huima rökittäisi Tompan ihan kunnolla. Saas nähdä tuleeko tästä muuten (tai sittenkään) yhtään mitään, kohta on varmaan pakko alkaa mietiskelemään Tomeran steriloimista. Parempi sekin kuin alkaa etsimään sille uutta kotia.  

Muuten elämä on ollut rauhallista, kunhan muistan ottaa kaikissa toimissa huomioon Tompan temperamentin. Pihalla ollaan tehty Tomeran kanssa vähän keppejä ja hyppelyitä, ja jos kerran Tomera saa tehdä, pitää Huimankin aina saada tehdä oma osansa. Huiman hommat on kyllä aika hupaisia, se on niin täynnä intoa että sinkoilee vaan sinne tänne eikä mikään sitten oikein onnistu. No, pääasia että sillä on kivaa.    Tompan vinokepit onnistuvat nyt ihan hyvin niin, että jään itse keppirivin alkuun ja lähetän Tompan pujottelemaan + heitän palkkapurkin perään. Jos seuraan sen sivulla liian lähellä, sitä alkaa ahdistaa eikä pujottelu onnistu. Keppien lisäksi ollaan tehty vähän yhdellä esteellä kahdeksikkoa ja takaakiertoja – ja mikä parasta, Tompalla on ollut kivaa!

Eilen valjastin uhkarohkeasti molemmat poroset kelkan eteen. Ensimmäisen kilometrin ajan meno oli aika hurjaa, mutta onneksi meilläpäin ei liiku pahemmin autoja ja selvittiin reissusta vain yhdellä (omaan) polveen tulleella ruhjeella. Pitäisi saada nastalliset kengät, kun ei tuommoisessa jarruttelussa pysy mitkään irtonastat mukana.

Ekan kilometrin jälkeenkin meno oli vielä aika holtitonta: Huima osaa suuntakäskyt mutta ei osaa juosta reunassa, Tomera ei osaa suuntia mutta osaa reunaan-käskyn, ja kumpikaan ei ole osaavinaan hidastuskäskyjä. Mutta kivaa oli kaikilla!

Loppiasena uskaltauduin päästämään kummatkin vähäksi aikaa isommalla sorakuopalla irti, vaikka saman kuopan toisella laidalla oli kaksi muutakin koiraa irrallaan. Hirvittiköhän Tomppaa vieraiden koirien leikkirähinä vai mikä, mutta se jäi surkeana seisomaan paikoilleen kun me Huiman kanssa jatkettiin matkaa. Tomppa juoksi perään vasta kun kadottiin sen näköpiiristä:

Huima sai hyvää kuntoilua juostessaan sorakasoja ylös ja alas:

Tomera piti laittaa kiinni ennen kuin se ehti keksiä koiruuksia, ja se sai sitten juosta vielä vähän omalla pihalla pallon perässä. Koripallo sujuukin hyvin kun on suuri suu:

Sen mukaan mennään mitä jaksetaan ja viitsitään, eikä turhia paineita oteta, mutta hiukan on käynyt mielessä että josko

Huima

• vihdoinkin korkkaisi tokossa voittajaluokan
• jatkaisi kisailua agipuolella
• kävisi muutaman vuoden tauon jälkeen koiranäyttelyssä.

ja Tomera

• pääsisi MH-kuvaukseen
• mahdollisesti syksyllä luonnetestiin (mikäli se tuosta vähän aikuistuu)
• kukaties syksymmällä tokokisoihin (jos vaan paikallamakuu edistyy suunnitelmien mukaan)
• lammaspaimennusta olisi kiva käydä kokeilemassa kun ei poropaimennukseenkaan päästä
• näyttelyynkin pitäisi ehtiä ainakin kerran tai pari
• jos jostain ilmiintyy emännälle fillari, niin AD-koettakin voisi mietiskellä syksylle kenties.

Tärkein tavoite Tompan kanssa tälle vuodelle olisi kuitenkin saada agilitysolmut avatuksi, ja homma hauskaksi, sekä välttää muutenkin turhia ahdistuksia.

Huima ja Tomera saavat kumpikin jatkaa kevään Kelliksen kisaryhmässä tokossa, samoin kuin vuorottelevat Keravan agitreeneissä. Kesäksi kumpikin saa luultavasti oman agilityryhmäpaikan, toivotaan että Tomppa on siihen mennessä iskussa. Jäljestystä taidetaan jatkaa omin nokkinemme - josko jollekin kurssille tai leirille pääsisi lisäksi. Toivotaan että myös Tompan ja Taikan viestihommat jatkuvat kunhan lumihanki vähän pienenee.

Vuoden vaihtuessa kuulunee asiaan pohdiskella kulunutta vuotta, ja suunnitella tulevaa.

Huiman osalta vuosi 2009 sujui kivasti, se oli terve ja pirteä ja innokas harrastelija. Tokossa oli tavoitteena korkata voi-luokka, mutta ohjaajan hannaamisen vuoksi se jäi tekemättä. Hankalat liikkeet luoksetulo ja kaukot on yhtä hankalia kuin aina ennenkin.  Agilityssa sen sijaan tavoitteet ylitettiin kirkkaasti – suunnitelmissa oli kerätä parista kisasta kisakokemusta, mutta saatiinkin sitten tehdyksi yksi nollaratakin.

Tomeran vuosi oli lähinnä yhteistyön opettelemista, ja kantapään kautta tuli todetuksi sekin, että se on vähintään yhtä ohjaajaherkkä kuin mummunsa. Munauksia tuli tehtyä agilitypuolella, mutta tokoilu onneksi sentään sujui.
 
Tompan vahvuutena harrastuksissa on ihan hyvät hoksottimet ja laumaviettisyys. Se leikkii mielellään, ja namitkin yleensä kelpaavat. Huonoja juttuja ei kai kannattaisi kauheasti mietiskellä, mutta tuon ohjaajapehmeyden lisäksi hommia hankaloittaa se, että Tomera väsähtää helposti, eikä jaksa muutenkaan kovin kauan yrittää jos hommat ei onnistu. Saapa nähdä vieläkö nämä ominaisuudet iän karttumisen ja lisätreenin myötä vähän tästä tasaantuvat. Harmia aiheutti myös koko syksyn jatkunut kipuilu vetoleikkiessä.

Tomeran pääkopan sisältö on pohdituttanut vuoden mittaan aika paljon. Ainakin sen mieli muuttuu kovasti hormonikierron tahdissa, mutta muutenkin se on vähän vaikeaselkoinen tyyppi. Tuskin maltan odottaa että sen saa viedä luonnetestiin! Tomsku vaikuttaa periaatteessa aika hyvähermoiselle, mutta toisaalta se saattaa olla epävarma ihan ihmeellisten juttujen suhteen. Ja terävä se on kuin partaveitsi. Toivottavasti sentään ilman sitä jäljelle jäävää hyökkäyshalua...

Tyytyväinen Tomeraan pitää kuitenkin olla, ja kun ei tähdätä mihinkään kovin korkeisiin sfääreihin, niin tämä verkkainen etenemisvauhti riittää ihan hyvin. Kovin suuria virheitä Tompan kanssa ei olla taidettu tokopuolella vielä tehdä, eli mitään isoja korjausoperaatioitakaan ei ole vielä näköpiirissä. Vielä jos sen saisi ymmärtämään agilityn ihanuuden, niin hyvä olisi.   Jos taas agility ei yrityksistä huolimatta ala sujua, sitten on vaan harrasteltava Huiman kanssa niin kauan kuin se jaksaa, ja sitten pantava pillit pussiin.

Tätä Tomera osaa vuoden 2010 alussa:

Toko (ilman isompaa häiriötä):

• hyppyliike
• luoksetulo eteen istumaan tullen
• luoksetulon pysäytys (ei olla tehty seisahtumisesta eteenpäin)
• liikkeestä seisominen
• liikkeestä maahanmeno ja istuminen käsiavuilla
• seuraaminen ilman apuja sujuu joitakin metrejä ennen kuin väljenee tai kontakti hukkuu
• voi-kaukot ihan läheltä, avo-kaukot parin metrin päästä
• nouto ilman luovutusta
• paikallamakuu; ulkona näkösällä vajaa pari minuuttia, sisällä sama aika piilossa
• ruutu; joku käsitys liikkeestä on. Epävarma
• tunnari ja merkin kiertäminen päässeet luultavasti kokonaan unohtumaan kun ei olla treenattu
• nouto ilman luovutusta (ainakin hyvänä päivänä )
• hyppynouto ilman luovutusta

Muut jutut:

• vetää hienosti kelkkaa, suuntakäskyt opettamatta
• jäljestää kohtalaisesti, mutta esineiden ilmaisussa ongelmia
• esineruutu onnistuu hyvänä päivänä hyvin, huonona sitten huonommin
• hiukan liian innokas riistan perään metsälenkeillä
• ei osaa vieläkään kävellä hihnassa vetämättä.

Huiman tavoitteena oli myös pysyä vetreänä ja hyvässä kunnossa, ja sen se teki. Lumessa loikkiminen sujuu vielä kevyesti.

Tomerasta kasvoi vuoden aikana ihan kelpo porokoira. Tosin tuo sen vatsalinja on aika hupaisa...

Ja ihrakuurikin on purrut, painoa on tullut puolisentoista kiloa lisää.

Tässä vertailun vuoksi Tomsku tasan vuosi sitten.

Vähiin jäivät harrasteet pyhienkin aikana, mutta toivottavasti tästä vielä aktivoidutaan uuden vuoden myötä. Nyt on ainakin levätty kunnolla, lomalaisia ei  meinannut aamuisin saada millään ylös sängystä.

Kumpikin pääsi sentään uudenvuodenaattona Peen vanavedessä viimeisen kerran agilitaamaan Turengin hallille, ja Tomera lisäksi uudenvuodenpäivänä Keravan treeneihin. Takapihan "agikentältäkin" on tehty keppien ja tokoesteen osalta lumityöt, ja keppejä on vähäsen saatu muistutelluksi mieleen.

Turengissa kummallekin tehtiin kolmella aidalla ja putkella eteenmenotreeniä, ja Tomeralta se homma taisi mennä jopa paremmin kuin Huimalta. Huimaa hämäsi, kun putki ei ollutkaan suorassa, ja se tahtoi lähteä oikomaan palkalle.

Tomera sai lisäksi tehdä pari kertaa rengasta (muutama yritys vaadittiin ennenkuin sieltä tultiin läpi), sekä toisella kierroksella takaaleikkausharjoitusta, joka ei enää ollutkaan kovin helppo. Tompalta katosi taas fiilikset, eikä se päässyt kahta hyppyä pidemmälle. Otettiin sitten lopuksi vain hyppy ja putkeen.

Kerta kiellon päälle, eli lopuksi muistin, että lelullahan sen Tomeran saakin luultavasti toimimaan, ja otettiin vielä kolmannella kierroksella sama aita-takaaleikkaussysteemi uudelleen. Jos nyt ei kovin taidokkaasti, mutta ihan iloisesti kuitenkin mentiin.

Treeni oli Tomeralle tosi hyvä, se ei kertaakaan varsinaisesti ahdistunut, ja kun saatiin tehdä omaan tahtiin sitä mikä hyvältä tuntui, niin oltiin kumpikin tyytyväisiä.

Huima teki myös takaaleikkausharjoitusta, ja kunhan vaan muistaisi, että ei vaihda ohjaavaa kättä liian aikaisin, niin eipä siinä sen kummempaa. 

****
Keravan treeni olikin sitten taas ihan täysi floppi.   Tomppa häkeltyi jo ennen omaa vuoroaan, kun vieraat koirat pyrkivät iholle, ja kun sitten (tosi fiksusti) aloitettiin puomilla, niin ahdistus oli valmis.

Puomia kokeiltiin ensin niin, että kuorrutettiin se nameilla, mutta Tomppa kävi taas poimimassa alimmat ja lopetti siihen. Pari kertaa sitten nostin sen alastulon yläpäähän, ja se sai kipitellä sieltä alas. Ei koittanut hypätä kesken kaiken pois - kyllähän se periaatteessa puomin osaa... Täytyy nyt jatkaa tuota puomille nostelua, mutta ensi kerralla tehdään se kyllä vasta treenien lopuksi!

Sen verran touhu kumminkin ahdisti, että en saanut Tomeraa enää tekemään kahta estettä enempää peräkkäin, kolmannesta esteestä se jo pyrki ohi. Tehtiin sitten pari aitaa ja palkka, ja aita + putki ja palkka -juttuja vaan.

Positiivista oli se, että Tomppa oli kumminkin liki koko ajan hallinnassa, eikä lähtenyt lelunsakaan kanssa minnekään.

Pienen häkkitauon jälkeen koitettiin tehdä kujakeppejä, mutta laitos oli sen verran hirvittävän näköinen Tompan mielestä, että se ei ollut näkevinäänkään koko häkkyrää. Tehtiin väliin sitten vähän kahdeksikkoa aidalla (se oli Tompasta ihan kivaa), ja sen jälkeen "oikeat" kepit peruuttamalla (x 3).

Kun saatiin edes jotain onnistunutta lopuksi, lähdettin jotakuinkin hyvillä mielin kotiin. Ongelmana on vaan vähän se, että itse ahdistun Tomeran ahdistumisesta, ja Tomera tienkin ahdistuu siitä sitten lisää.

*****
Muuten pyhät menivät suht rennoissa merkeissä, Tomeran hirvestysreissua lukuunottamatta. Sitä ei kyllä voi päästää näissä lähimetsissä näköjään yhtään irti, oli sitten lunta tai ei. Tomera sai karkureissun jälkeen urheilla kelkan edessä, ja Huimakin kävi kerran hölköttelemässä kelkan vierellä. Vetohommista Huima ei näemmä enää innostu. Huiman huskyvaljaat sopivat Tompalle nipin napin, ja vetohommat sujuivat siltä tosi kivasti. Alamäissä vauhtia tulee vähän liikaa omille hermoille (ja silloin jos Tomppa näkee tai haistaa  jänöjä...) mutta muuten sen meno on aika hallittua, eikä se koita jäädä haistelemaan tai pissailemaan. Ja yllättäen se osaa juosta hienosti tien reunaa, toisin kuin Huima.

Kilttinä mummuna Huima sai nautiskella vapaudesta enemmän. Se vahti tarkkaan lumenluonnit (ja pysyi pihassa kerrassaan mainiosti!), kyttäsi myyriä, ja juoksenteli hangessa omassa metsässä sekä uimakuopalla.

*****
Laumaelämä on juoksun jälkeen onneksi ollut taas vähän rauhallisempaa, Tomppa ei saa enää turhia raivareita, eikä aio syödä vierailijoita suihinsa. Muutenkin siitä on tullut taas lungimpi, Kiikassa käydessä se ei ottanut Veikastakaan mitään paineita.

Uutena vuotena Tomppaa ei pelottanut paukut yhtään, ja käytiin vielä puolen yön jälkeen Nuutin ja Taikan kanssa lenkilläkin. No, eihän Myllykylässä nyt sentään tulitetakaan ihan niin paljoa kuin kaupungissa. Huimaa kyllä vähän arvelutti pissalenkillä kauempaa kuuluva pauke, ja jos ei sitä nyt ihan pelottanutkaan, niin ei se niistä pamauksista kyllä reimuissaankaan ollut.

Muutama kuva hurjasta uudenvuodenjuhlinnasta löytyy täältä.
 

Muistikortilta näkyy, kumpi se on meidän huushollin kuvauksellinen. Tomerasta tuli otettua muutama kuva, ja ainoa jota en heittänyt roskiin, oli tämä uljas otos uljaasta porokoirasta:

Tomera ei liiemmin nauttinut kosken partaalla seisoskelusta kuonopanta päässä.

Huimaa sen sijaan koski kovasti kiinnosti, ja alkujännäyksen jälkeen se olisi katsellut veden kohinaa varmaan loppupäivän:

Vaikka Huima varoo menemästä järven jäälle, jäätynyt joki ei sitä pelottanut (vaikka syytä olisi ollutkin). Sen mielestä joella oli kertakaikkisen jännittävää.

Aurinko ei joulunpyhinä kovin korkealle ehtinyt kun oli jo laskusuunnassa. Koirat nauttivat pakkasesta ja uudesta lumesta.

Huima ja Tomera ovat ottaneet varaslähdön joululomalle - kummankaan kanssa ei olla tehty yhtikäs mitään muutamaan viikkoon. Viime viikonloppuna piskit pääsivät vähän mökkilomalle kun käytiin Jonnan kanssa Ratsutaipaleessa hummaamassa ja samalla Orivedellä mökkeilemässä. Yhdestä matsista huolimatta reissu meni hyvin, ja Tomppakin osasi käyttäytyä.

Huima on saanut juoksennella omassa metsässä vähän irrallaan, kun taas Tomppa-parka on joutunut olemaan kohta kolme viikkoa pelkästään hihnassa. Tomera on ollut koko juoksun ajan muuten ihan helppo tapaus - ei haistele vaan lenkkelilee reippaasti, ei piippaa eikä ole levoton - mutta kauhea raivotar se on taas Huimalle ollut. Toivottavasti tilanne helpottuu kun juoksu loppuu, ja saadaan meillekin joulurauha.